Tahdotko sitoutua?
Olen ollut samassa työpaikassa nyt jo 13 vuotta. Aloitin määräaikaisena tuntiopettajana ja jouduin kolmena keväänä hakemaan uudelleen työpaikkaani. Minut valittiin virkaan vuonna 2011 ja silloin ajattelin, että voin ihan hyvin jäädä eläkkeelle tästä työpaikasta. Tuolloin eläkeikääni oli aikaa ainakin 25 vuotta, mutta ajatus siitä ei ahdistanut lainkaan.
Ajatus siitä, että jään hieman alle 70-vuotiaana eläkkeelle suomen kielen ja kirjallisuuden opettajan työstä ei ahdista edelleenkään. Työpaikan nimi muuttunee muutaman vuoden kuluttua, sillä meille valmistuu uusi yhtenäiskoulu. Näiden vuosien aikana olen saanut tehdä suomen kielen ja kirjallisuuden opetuksen lisäksi muitakin mielenkiintoisia juttuja ja uskon, että jatkossakin pystyn vaikuttamaan omaan työnkuvaani ja keskittyä sellaisiin asioihin, joista olen kiinnostunut. En ole koskaan haaveillut siitä, että voisin jotenkin erityisesti edetä urallani; minulle riittää, että työ pysyy riittävän haastavana ja mielenkiintoisena eikä se ole liian kuormittavaa.
Sitoutuminen on minulle tärkeää myös ihmissuhteissa. Se tuo mielestäni elämään vakautta ja turvallisuutta. Siksi minulle oli itsestäänselvää, että halusin vielä avioitua, kun tapasin nykyisen mieheni 2,5 vuotta sitten. Sitoutumista vaati myös päätös lunastaa perheemme kesämökki kokonaan omalle perheelleni. Työ, avioliitto, perhe ja kesämökki, siinä ovat nykyisen elämäni kulmakivet. Olen sitoutunut niihin ja se tuntuu hyvältä.
Kieltämättä tämä vaikuttaa myös siihen, miten suhtaudun muihin ihmisiin. Arvostan suuresti sitä, että minulla on työkavereina ihmisiä, jotka myös ovat sitoutuneita omaan työhönsä. Erityisen tärkeää on, että omat lähiesimiehet ja -naiset ovat sitoutuneita omaan työpaikkaansa ja meihin rivityöntekijöihin. On hienoa työskennellä tiimissä, jossa ihmiset tuntevat toisensa. Tällainen porukka, joka on oppinut luottamaan toisiinsa, osaa ottaa hyvin vastaan myös uudet tulokkaat. Aika moni tällainen uusi tulokas on taloon jäänytkin. Se on ilmeisesti merkki siitä, että hekin kokevat työpaikan sitoutumisen arvoiseksi.
Kaikki ihmiset eivät suinkaan ajattele samalla tavalla. Monelle on itsestäänselvää, että yhdessä työpaikassa kannattaa viipyä korkeintaan viisi vuotta ja sitten on etsittävä uusia haasteita. Avioliitto tai perheen perustaminenkin voi tuntua jostakusta liian rajoittavalta. Ehkä jonkun mielestä tällainen sitoutuja tuntuu paikalleen jämähtäneeltä ja jopa hieman kunnianhimottomalta henkilöltä. Samalla tavalla minä saatan väärin perustein pitää näitä työpaikan vaihtajia tuuliviireinä ja turhan levottomina tyyppeinä. Mutta tällaisiin olettamuksia on turha tehdä, sillä ihan varmasti molemmat tyypit ovat parhaimmillaan silloin, kun he saavat toteuttaa sitä omaa tapaansa rakentaa työuraansa.
En tiedä, kuinka paljon esim. kuntahallinnossa arvostetaan sitä, että esim. kunnanjohtajaksi tai sivistystoimenjohtajaksi hakeva henkilö haluaa sitoutua juuri sen kyseisen kunnan johtamiseen? Minua ainakin veronmaksajana kiinnostaa, kuinka kauan johtajakandidaatti on ajatellut kunnan asioita hoitaa. Onko henkilö tullut jäädäkseen vai onko hänellä kenties tarkoitus kerätä vain uusia meriittejä ansioluetteloonsa? Toki moni joutuu jättämään työnsä kesken, halusi sitä tai ei. Ehkä juuri siksi näihin julkisiin virkoihin hakevatkin sellaiset henkilöt, jotka pystyvät sopeutumaan vaihtuviin olosuhteisiin.
Ehkä onkin niin, että minä satun olemaan vain niin onnekas, koska minulla on työpaikka, perhe, parisuhde ja oma kesäpaikka, joihin voin sitoutua. Ehkä moni muukin haluaisi sitoutua, mutta ei uskalla, koska ei koe, että kukaan sitoutuisi samalla tavalla häneen. Ehkä henkilö on kokenut jo niin monta pettymystä ja takaiskua elämässään, että hänen on mahdotonta sitoutua ja laittaa ns. kaikkia munia yhteen koriin.
Sitoutumisessa kyse on kuitenkin pohjimmiltaan tahdosta. Jos löydät hyvän työpaikan, kodin tai uuden ihmisen, uskalla sitoutua, vaikka vain toistaiseksi.
Tahdotko sinä sitoutua?