Parasta on olla matkalla

Olen viime aikoina lukenut ja kuunnellut paljon erilaisia elämäntaitokirjoja ja -podcasteja. Halusin herätellä itseäni tarkastelemaan omia elämäntapojani. Olin vielä viime keväänä harrastanut aktiivisesti liikuntaa, käynyt lenkeillä ja tehnyt kotijumppia. Kesällä ja syksyllä, kun teimme mökkiremppaa, lenkillä käyminen jäi lähes kokonaan ja remppapäivän jälkeen haimme mieheni kanssa pitsaa ja kebabia ja söimme iltaisin karkkia. Paino oli noussut useita kiloja ja olo alkoi tuntua ikävältä. Mietin myös paljon omaa ajankäyttöäni ja halusin laittaa myös sen asian kuntoon.

Monet elämäntaitokirjat on kirjoittanut henkilö, joka on on itse tehnyt muutoksia omassa elämässään. Todella moni heistä on kokenut burn outin tai jonkin muun kriisin elämässään ja haluavat nyt jakaa oman kokemuksensa muille. Jokainen, siis aivan jokainen, viittaa ainakin kerran teoksessaan Viktor E. Frankliin. Tällaiset oppaat ovat ihan mukavaa seuraa automatkoille tai nukkumattia odotellessa ja ne lähinnä vahvistavat omia ajatuksia siitä, kuinka tärkeää on osata hidastaa ja pitää huolta omasta fyysisestä ja psyykkisestä jaksamisestaan.

On myös paljon elämäntaitokirjoja, joiden kirjoittajalla on oma reseptinsä siihen, kuinka elämässä voi menestyä ja kukoistaa. Kirja huokuu positiivista energiaa ja siinä on erilaisia tehtäviä, joita pitäisi pysähtyä miettimään ja kirjaamaan ylös. Nämä kirjat eivät ole paras valinta automatkalle, sillä moottoritiellä ajaessa on aika paha sulkea silmänsä ja alkaa visioida elämäänsä. Nämäkin teokset ovat ihan viihdyttäviä ja ihan varmasti monet saavat niistä lisäbuustia elämäänsä ainakin hetkeksi.

Näiden elämänmuutokseen potkivien kirjojen lisäksi on kirjoja, jotka muistuttavat lukijalleen, että on ihan ok elää hieman pienemmin eikä koko ajan tarvitse haluta muuttua paremmaksi versioksi itsestään tai tavoitella haaveitaan. Riittää, että nukkuu, syö, liikkuu riittävästi ja tekee sellaisia juttuja, jotka tuntuvat mukavilta. Tärkeää on myös tunnistaa oman jaksamisensa rajat eikä antaa muiden määrittää elämää.

Nykyään en edes halua kuunnella tai lukea teoksia, joissa puhutaan menestymisestä tai esim. oman varallisuuden kartuttamisesta. Minulla on nyt sellainen työ, josta saan sellaisen korvauksen, joka riittää kattamaan ne kulut, jotka haluamastani elämäntavastani aiheutuvat. En ole valmis uhraamaan yhtään enempää aikaani tai energiaani siihen, että tulotasoni tästä jotenkin merkittävästi kohentuisi, ennemmin olen valmis karsimaan menojani kuin lisäämään töitäni. Haluan pitää kiinni vapaa-ajastani ja säilyttää sen oikeasti vapaa-aikana enkä sellaisena aikana, jolloin voisin samalla tienata jotakin. Kaikenlaiset lisätienestit tarkoittavat systemaattista ja suunniteltua ajankäyttöä. Monelle esim. vapaa-ajan somettelusta on tullut ajankäyttöä hallitseva rutiini, joka vähentää radikaalisti sitä omaa aikatauluttamatonta aikaa. Minäkin ”harrastin” nuorena monta vuotta kilpauintivalmentamista, sain siitä mukavasti lisätuloja, mutta noina vuosina minulla oli hyvin rajatusti ihan omaa aikaa. Nyt en voisi enää kuvitellakaan täyttäväni kalenterini tällaisilla velvoitteilla. Opettajana joudun joka tapauksessa tekemään töitä välillä myös iltaisin, joten on fiksua pitää illat vapaina muista velvollisuuksista.

Elämäntaitokirjoissa kannustetaan usein ihmisiä toteuttamaan haaveitaan: matkustamaan johonkin eksoottiseen kohteeseen, vuorikiipeilemään tai suorittamaan jonkin muun äärimmäisen fyysisen haasteen, laihduttamaan, perustamaan oman firman tai kirjoittamaan kirjan.

Tämä juuri on se asia, joka näissä teoksissa eniten ärsyttää. Kaikillahan meillä on jonkinlaisia haaveita, joita on mukava ajatella. Paras vinkki, jonka olen tällaisista teoksista lukenut, on se, että kannattaa alkaa elää sellaista elämää, joka vie kohti sitä haavetta. Valitettavasti en nyt osaa nimetä varmasti yhtä teosta, josta olen tämän ajatuksen saanut, mutta menköön nyt vaikka Joni Jaakkolan piikkiin, koska olen saanut hänen podcasteistaan paljon hyviä luku- ja kuunteluvinkkejä. (Ja kyllä Joni, linkkaan tämän nyt LinkedIniin, joka on ainoa sosiaalisen median kanava, jota enää käytän. Sinun podcasteistasi oivalsin sen, että kaikki kovimmat ammattilaiset ja varsinkin aivotutkijat eivät aikaansa tuhlaa somessa ja siksi minäkin lopetin omat sometilini.)

Parasta on olla tien päällä

Pidän tuosta ajatuksesta, koska matkalla oleminen on minun juttuni. Minä en haaveile perille pääsystä, vaan nimenomaan siitä, että olen menossa jotakin uutta kohti. Minusta on ihanaa suunnitella viikon aterioita ja liikkumismahdollisuuksia. Seuraan päivittäin nukkumistani ja otan huomioon, kuinka hyvin olen palautunut edellisestä päivästä. Rakastan työtäni. Tunnen itseni etuoikeutetuksi, koska saan päivittäin olla tekemisissä suomen kielen ja kirjallisuuden kanssa. Vapaa-ajalla luen sekä kauno- että tietokirjallisuutta ja tietenkin sanomalehtiä ja voin hyödyntää lukemiani asioita työssäni. Minulla on aikaa myös kirjoittaa ja haluaisin saada aikaiseksi ainakin pari laajempaa tarinaa ja runokokoelmaa, mutta en ole koskaan haaveillut siitä, että ne julkaistaisiin, koska en koe saavani sellaisesta mitään lisäarvoa. Ei minua kiinnosta kuuluisuus, en halua naamaani akkainlehtiin enkä televisioon, se olisi minusta vain kiusallista ja ahdistavaa.

Haaveiden lisäksi elämässä pitää toki olla konkreettisia tavoitteita, ja mielellään sellaisia tavoitteita, joita voi mitata. Tämänkin opin Joni Jaakkolalta. Äitini täyttäisi tänään 91 vuotta. Hän menehtyi viime kesänä. Hän haaveili siitä, että hän voisi vielä joskus asua Tammelassa varakkaana leskenä. Tuo toive toteutuikin, kun hän sai palveluasunnon Tammelasta ja hän asui siellä neljä vuotta isäni kuoleman jälkeen. Uskon, että äitini nautti tuosta ajasta niin paljon kuin hän syvästi muistisairaana siihen kykeni. Ikävä asia oli se, että eläkkeelle jäämisensä jälkeen hän oli usein kovin tyytymätön elämäänsä ja se saattoi edesauttaa hänen muistisairautensa puhkeamista.

Minun tavoitteeni on elää terveenä hieman yli 100-vuotiaaksi. Jotta pääsen siihen tavoitteeseen, minun on jaksettava olla tällä matkalla vielä toiset 50 vuotta. Aion syödä terveellisesti ja kohtuullisesti, liikkua säännöllisesti ja nukkua mahdollisimman paljon, pitää yhteyttä lapsiini ja ystäviini kirjoittamalla kirjeitä, postikortteja, puhumalla heidän kanssaan puhelimitse tai verkoitse ja tapaamalla heitä säännöllisesti. Aion vaalia erityisellä hellyydellä tätä ihanaa parisuhdetta, jonka sain vielä kokea rankkojen menetyksieni jälkeen ja aion nauttia upeasta työstäni nuorten parissa. Minulla on kunnia ja etuoikeus olla juuri tämän pirkanmaalaisen pikkukaupungin suomen kielen ja kirjallisuuden opettaja ja siinä samalla hyödyntää osaamistani maahanmuuttajien suomen kielen opetuksen järjestämisessä ja monikulttuurisuusasioissa. En halua siis edetä urallani, olen tyytyväinen, jos saan tehdä juuroi tätä työtä eläkeikään asti. Aion jatkossakin lukea ja kirjoittaa sydämeni kyllyydestä.

Ja mikä parasta, minä olen jo tuolla tiellä!

Leave A Comment