Pojatkin tykkäävät lukea!
Tänä syksynä toteutui yksi pitkäaikainen haaveeni. Sain neljän kiertolaisvuoteni jälkeen ikioman luokan. Olen nyt viime viikkojen aikana kuskannut sinne omia kirjojani. Luokassani on valitettavasti vain yksi kirjahylly ja jouduin ensin raivaamaan siihen tilaa piilottamalla vanhat 70- ja 80-luvun äidinkielen lukemistot luokan perällä oleviin kaappeihin. Tilalle olen tuonut lähes kaikki omat pokkarini ja muutaman kotimaisen ja ulkomaisen mielenkiintoisen lukuromaanin, jotka ovat aikoinaan minua inspiroineet.
Ilokseni olen huomannut, että nuoret käyvät mielellään räpläämässä kirjoja. Suurin osa dekkareistani on lainassa, sillä kasien pitäisi palauttaa hiihtoloman jälkeen dekkariraporttinsa. Yksi poika löysi hyllystä Suzanne Collinsin Nälkäpelin. Hän luki sen takakannen ja kurkisti kirjan sisään: ”Ope, saanko mää ottaa tän?” Kaavamaisena aikuisena olin ajatellut, että Nälkäpelin ”saisi” lukea vasta seuraavaan kirjallisuustyöhön, mutta se olisi ollut silkkaa kidutusta ja tyhmyyttä! Poika lukekoon Nälkäpelin nyt ja tehköön siihen liittyvät tehtävät ennen dekkariraporttia.
Muutenkin opettajanpöytäni ympärillä pyörii minulle ihan uusia tyyppejä. He ovat teini-ikäisiä poikia, jotka kertovat, mitä he ovat juuri nyt lukemassa ja mitä he aikovat seuraavaksi lukea. Väinö Linnan tuotanto inspiroi lukemaan lisää poliittista kirjallisuutta. Enkä olisi ihan heti uskonut, että jotkut pojat kieltäytyisivät lukemasta sarjakuvia ”oikean” tai ”kunnon” kirjan sijasta. Dekkariraporttiin olisi voinut ihan hyvin lukea vaikka yhden Tintti-sarjakuvan, mutta sen sijaan pojat kokeilkoot, innostuisivatko he nuorten Remeksistä.