Kuinka terävä kieli kesytetään
Tällä viikolla on puhuttu koulujen työrauhasta. Tuntuu hyvältä, kun asia on nostettu kunnolla tapetille ja uskalletaan sanoa oikeita asioita ääneen. Osa lapsista ja nuorista käyttäytyy todella törkeästi ja ennen kaikkea itselleen vahingollisesti. Jos lapsi tai nuori ei yhtään osaa säädellä sitä, mitä ja miten kenelle voi sanoa tai miten tietyissä tilanteissa on sopivaa käyttäytyä, lasku lankeaa lopulta hänelle itselleen. Tuskin kukaan haluaa öykkäriä töihin tai edes omaan tuttavapiiriinsä siinä vaiheessa, kun itsellä on jo perhettä. Tai no, ehkä joku toinen öykkäri.
Lapset ja nuoret eivät ole kaivoja, jonne jostakin luonnon lähteestä suodattuisi vain puhdasta ja kirkasta juomakelpoista vettä. He ovat astioita, joissa näkyy kaikki se, mitä tuohon astiaan on matkan varrella kaadettu. Jos lapsi kuulee aikuisten tai isompien sisarusten puhuvan tylysti lähimmilleen, vähättelevän, halveksivan ja kiroilevan, miten hän itse voisikaan osata puhua ystävällisesti muille. Jos opettaja sortuu samaan ivailuun tai sättimiseen, kierre jatkuu myös koulussa. Nuori oppii, että terävän kielen avulla hän pystyy säilyttämään kasvonsa isossa ryhmässä. Terävällä kielellä on helppo satuttaa luokkakavereita, muut eivät uskalla puolustaa toista, sillä terävällä kielellä voi raapaista ihan kaikkia. Jopa opettajaa. Terävällä kielellä opettajan voi saada ihan pois tolaltaan, jos osaa valita sanansa oikein, hänet voi saada jopa itkemään.
Monet ystäväni sanovat, että he eivät jaksaisi tehdä töitä murrosikäisten kanssa. Minä en ole koskaan kokenut oppilaitteni ikää rasitteena, päinvastoin. Nuorten kanssa työskentely on oikeastaan aika mutkatonta. Saat sen, minkä annat. Se pätee myös käytökseen ja kielenkäyttöön.
Ns. hankalan ryhmän kesyttämiseen tarvitaan aluksi huumoria. Testailuvaiheen piikittely kannattaa taltuttaa hymyilemällä ja heittämällä itse jotain harmitonta läppää takaisin, vaikka tosi huonoakin. Ope, joka edes yrittää olla vitsikäs, on parempi kuin ope, joka vetäisee välittömästi herneen nenään. Huonoilla vitsellä voi jopa saada empatiapisteitä, se on jo paljon.
Jatkossakin kannattaa jatkaa sopuisalla linjalla, ottaa vastaan oppilaitten väsymys ja huutelu, sanallistaa heidän huono olonsa. Onhan se ikävää, että nyt väsyttää ja harmittaa, mutta eikös me nyt tästä kuitenkin yhdessä selvitä. Katsotaas vielä tämä yksi juttu. Ja kun tunti on ohi, oppilaita voi ihan pikkasen vaikka kehua, hienosti jaksettu, vaikka oli niin kauhea olo välillä.
Kun joskus on itsekin väsynyt, provosoituminen on helppoa. Niitä tilanteita varten kannattaa olla valmiina mietittynä joitakin ilmaisuja, joita voi turvallisesti käyttää. Joskus harmittaa ihan suunnattomasti, kun koko luokka on kirjoittanut jo muistiinpanot dialta vihkoonsa, joku matti myöhäinen ilmoittaa, että hänellä ei ole edes kynää. Yleensä noissa tilanteissa minulta lipsahtaa se ”kultapieni” suusta. Alkuaikoina pelästyin, saako oppilaita nimitellä niin, mutta nykyään tuntuu, että eivät he siitä ainakaan kauheasti pahastu. Mitä kovanaamaisempi tyyppi, sitä shokeerampi vaikutus.