Hyvää draamaa

Olen tämän vuoden aikana käynyt katsomassa kaksi kertaa todella hyvää teatteria. Tampereen Teatterin Puhdistus oli veret seisauttava elämys. On pelottavaa ja ahdistavaa huomata, että pahuuden määrä maailmassa tuntuu olevan vakio. Mielestäni vaikuttavin kohta olikin, kun nuori nainen istuu kertomassa omista kokemuksistaan vanhemmalle, ja me katsojat tiedämme, että he molemmat kantavat täsmälleen samanlaista häpeän taakkaa.

TTT:n Komisario Koskinen tarjosi toisenlaisen elämyksen. Olen ahminut kaikki Seppo Jokisen dekkarit, ja jopa tunnustanut oppilailleni rakastuneeni Sakari Koskiseen. Odotukseni olivat siis valmiiksi korkealla. Ja ne myös ylittyivät. Tiina Puumalainen oli onnistunut dramatisoimaan Jokisen dekkareista ehjän ja toimivan kokonaisuuden. Videotekniikka täydensi ansiokasta näyttelijätyötä. Näytelmä ei jäänyt vauhdikkuudessaan eikä viihdyttävyydessään yhtään jälkeen TV:n poliisisarjatarjonnalle. Päin vastoin, oikein harmittaa, että Koskisen jatko-osia ei voi enää katsoa näyttämöllä, vaan pitää tyytyä odottamaan tulevia TV2:n dramatisointeja.

Minua on teatterissa kiehtonut aina se, kuinka pienellä voidaan saada aikaiseksi suuria asioita. Joskus nuoruudessani kävin katsomassa näytelmää, jonka lavastuksena toimi yksi iso puinen arkku, joka näytelmän kuluessa muuntui moneksi: pöydäksi tai vankkureiksi ainoastaan asentoa, valaistusta ja tekstiilejä muuttamalla. Koskisessakin lavastus oli niukkaa, mutta tehokasta. Puhdistuksessa näyttämö oli välillä kokonaan pimeä.

Luovaa kirjoittamista opettaessani korostan aina oppilaille dialogin tärkeyttä. Turhia vuorosanoja ei kannata edes kirjoittaa, elleivät ne vie tarinaa eteenpäin. Koskisessa tämäkin oli huippuunsa hiottua. Äänensävyt, murre, ajoitus ja itse repliikit olivat nautittavaa katsottavaa ja kuunneltavaa. Tärkeää ei ole se, mitä sanotaan, vaan miten se sanotaan.

Ammattinäyttelijöille asia on itsestään selvä, mutta nuorten kanssa sitä kannattaa harjoitella. Monilla nuorilla saattaa olla vaikeuksia lukea sosiaalisia tilanteita ja tunnistaa äänensävyjä. Heille erilaiset draamaharjoitukset ovat tärkeitä, jotta he harjaantuvat erottamaan, milloin esim. opettajan kommentti on sarkastinen tai ironinen ja se pitäisi tulkita huumoriksi eikä varsinaiseksi kritiikiksi. Tällaisiakin tilanteita joutuu joskus nuorten kanssa selvittelemään.

Hyvää draamaa

Olen tämän vuoden aikana käynyt katsomassa kaksi kertaa todella hyvää teatteria. Tampereen Teatterin Puhdistus oli veret seisauttava elämys. On pelottavaa ja ahdistavaa huomata, että pahuuden määrä maailmassa tuntuu olevan vakio. Mielestäni vaikuttavin kohta olikin, kun nuori nainen istuu kertomassa omista kokemuksistaan vanhemmalle, ja me katsojat tiedämme, että he molemmat kantavat täsmälleen samanlaista häpeän taakkaa.

TTT:n Komisario Koskinen tarjosi toisenlaisen elämyksen. Olen ahminut kaikki Seppo Jokisen dekkarit, ja jopa tunnustanut oppilailleni rakastuneeni Sakari Koskiseen. Odotukseni olivat siis valmiiksi korkealla. Ja ne myös ylittyivät. Tiina Puumalainen oli onnistunut dramatisoimaan Jokisen dekkareista ehjän ja toimivan kokonaisuuden. Videotekniikka täydensi ansiokasta näyttelijätyötä. Näytelmä ei jäänyt vauhdikkuudessaan eikä viihdyttävyydessään yhtään jälkeen TV:n poliisisarjatarjonnalle. Päin vastoin, oikein harmittaa, että Koskisen jatko-osia ei voi enää katsoa näyttämöllä, vaan pitää tyytyä odottamaan tulevia TV2:n dramatisointeja.

Minua on teatterissa kiehtonut aina se, kuinka pienellä voidaan saada aikaiseksi suuria asioita. Joskus nuoruudessani kävin katsomassa näytelmää, jonka lavastuksena toimi yksi iso puinen arkku, joka näytelmän kuluessa muuntui moneksi: pöydäksi tai vankkureiksi ainoastaan asentoa, valaistusta ja tekstiilejä muuttamalla. Koskisessakin lavastus oli niukkaa, mutta tehokasta. Puhdistuksessa näyttämö oli välillä kokonaan pimeä.

Luovaa kirjoittamista opettaessani korostan aina oppilaille dialogin tärkeyttä. Turhia vuorosanoja ei kannata edes kirjoittaa, elleivät ne vie tarinaa eteenpäin. Koskisessa tämäkin oli huippuunsa hiottua. Äänensävyt, murre, ajoitus ja itse repliikit olivat nautittavaa katsottavaa ja kuunneltavaa. Tärkeää ei ole se, mitä sanotaan, vaan miten se sanotaan.

Ammattinäyttelijöille asia on itsestään selvä, mutta nuorten kanssa sitä kannattaa harjoitella. Monilla nuorilla saattaa olla vaikeuksia lukea sosiaalisia tilanteita ja tunnistaa äänensävyjä. Heille erilaiset draamaharjoitukset ovat tärkeitä, jotta he harjaantuvat erottamaan, milloin esim. opettajan kommentti on sarkastinen tai ironinen ja se pitäisi tulkita huumoriksi eikä varsinaiseksi kritiikiksi. Tällaisiakin tilanteita joutuu joskus nuorten kanssa selvittelemään.

Leave A Comment