Ja maapallo pelastuu!
Minä en ole koskaan lentänyt lentokoneella. Se ei ole tietoinen ekoteko vaan lähinnä sattuma. Me emme matkustelleet koskaan perheen kanssa ulkomaille, koska meillä oli kesämökki, jossa vietimme kaikki kesälomat. Opiskeluaikana minulla ei ollut rahaa matkustella. Yhtenä vuonna otimme poikakaverin kanssa opintolainaa ja lähdimme interrailille. Kaukaisin paikka, johon olen matkustanut, on Nizza, jonne menimme siis junalla.
Voi olla, että en koskaan elämässäni tule astumaan lentokoneeseen. Ensinnäkin, ajatus lentämisestä hirvittää. Minä yksinkertaisesti pelkään lentämistä. Toisaalta, en edes halua lentää, jos on mahdollista matkustaa jollakin muulla tavalla. Olen jo kauan unelmoinut matkustamisesta New Yorkiin, mutta tuon matkan haluaisin ehdottomasti tehdä laivalla.
Työmatkat kuljen henkilöautolla, koska se säästää päivittäin aikaani yli kaksi tuntia. Aikaisempina vuosina kuljin bussillakin ja voi olla, että tänäkin vuonna hankin talvikuukausille seutulipun, jotta säästyn aamuiselta auton rapsuttamisurakalta. Nopein reitti kulkisi ohitustien kautta, mutta en tykkää kaahata koko matkaa satasta, vaan kierrän mieluummin kiertotietä, jossa saa ajella hiljempaa.
Ruokakaupassa yritän olla valpas. Pesuainepakkauksista etsin aina ympäristömerkin, ja vasta sitten alan vertailla hintoja. Kananmunia ostaessa valitsen mahdollisuuksien mukaan vapaiden ja omega-3:sta syövien kanojen munia. Chipsien ja ranskalaisten perunoiden pusseissa on oltava selkeä merkintä auringonkukka- tai rypsiöljyn käytöstä. Palmuöljy on ehdottomasti pannassa. Osa monikansallisista yrityksistä, kuten Unilever ja pohjoismaalainen Santa Maria ovatkin alkaneet käyttää Greenpalmin välittämiä sertifikaatteja, jotka kertovat tuottajan sitoutuneen sademetsien suojeluun. Mutta jos haluaa olla mukana suojelemassa orankien kotimetsiä, kannattaa kaupassa valita muu kuin palmuöljyä sisältävä tuote.
Lähisupermarketistamme saa onneksi jo lähiruokaa. Nykyään ostan sieltä aina pinsiöläisiä perunoita. Mahdollisuuksien mukaan pyrin ostamaan muitakin lähiruokatuotteita, ja jos ei ole mahdollista, valitsen hinnasta huolimatta suomalaisia tomaatteja ja kurkkuja. Hedelmiä ostaessa täytyy tehdä kompromisseja. Pyrin ostamaan eurooppalaisia mandariineja ja omenia. Banaaneista valitsen aina reilun kaupan banaanit. Luomuun en ole vielä siirtynyt, vaikka olenkin jo käynyt niitä hyllyjä kurkkimassa.
Minulla on Nokian kännykkä, mutta kännykkäni taustakuva ilmoittaa puhelimeni olevan eettisesti epäkunnossa. Pari vuotta sitten teimme Make it fair -kampanjan innoittamana teknologiateollisuuden työolosuhteista tietoiskuja koulumme info-TV:seen. Joulukuun 8. päivä TV2:sta tulee tanskalaisen Frank Poulsenin dokumentti Verikännykät, joka yhdistää Nokian kännykät Kongon kaivoksien sietämättömiin työolosuhteisiin ja lapsityövoiman käyttöön. Jokainen voisi omalta osaltaan helpottaa asiaa kierrättämällä vanhat tekniset laitteet, jotta niissä olevat metallit saataisiin uusiokäyttöön.
Yksinkertaisia valintoja, joita toteuttamalla voi yrittää omalta osaltaan vaikuttaa ympäristöönsä. Ja silti minä kuljen edelleen omalla autolla. Töitten jälkeen kiireessä ja väsyneenä kärryihin saattaa sujahtaa silloin tällöin jokin palmuöljypakaste tai meren takaa kuljetettu mandariini tai viinirypäleterttu. Astioitakin olen varmasti pessyt ympäristömerkittömillä pesuaineilla ja laatikoissamme viruu lukematon määrä käyttämättömiä vanhoja kännyköitä.
Siksi en haluakaan näistä asioista sen kummemmin paasata kovalla äänellä. Kotona kerron valinnoistani lapsilleni ja koulussa äidinkielen tunneilla on monia kivoja tapoja lähestyä vastuullista kuluttamista. Ja ehkä seuraava sukupolvi ottaa näistä opeista joitakin käyttöönsä ja ottaa itse selvää muista vaihtoehdoista ja vievät osaltaan sanomaa eteenpäin.
Ja kuka tietää, ehkä maailma vielä pelastuu!