Uusin eväin uuteen lukuvuoteen

Kävin eilen ostamassa uuden tabletin. Mietin pitkään, viitsinkö hankkia sen jo, mutta sitten kiusaus voitti. Minulla on nyt kaunis, valkoinen Samsung Galaxy T2. Hankin sen nimenomaan työkäyttöön ja eilisen illan ja tämän aamun olenkin pähkäillyt, miten sitä kaikkein fiksuimmin hyödyntäisin.

Heti alkuun on käynyt selväksi, että se ei korvaa vanhaa kunnon läppäriäni. Läppärillä kirjoittaminen on niin paljon jämäkämpää ja nopeampaa kuin kosketusnäytön näppäileminen. Dokumenttien tallentaminen koneen kovalevylle tuntuu turvallisemmalta kuin niiden tallentaminen pilvipalveluihin. Aamun aikana olen joka tapauksessa siirtänyt joitakin dokumenttejani Driveen, jota voin niita tabletillani muokkailla.

Tällä hetkellä uskon, että tablettini toimii parhaiten sähköisenä muistikirjana. Naputtelin aamulla läppärilläni syksyn lukujärjestyksen Google-kalenteriini. Olen ladannut tablettiini ja kännykkääni aCalender-sovelluksen, joka on sekä fiksun näköinen että todella käytännöllinen. Nyt pystyn etukäteen koko lukukaudeksi ohjelmoituun lukujärjestykseen lisäämään yksittäiset tuntisuunnitelmat. Koko lukuvuoden rungothan minulla luonnollisesti ovat jo valmiina kirjattuna. Sen työn teen yleensä aina viimeistään toukokuun lopussa tai kesäkuun alussa.

Tänä lukuvuonna meillä on käytössämme Edu 2.0. Olen jo alustavasti miettinyt, millaisia kurssikokonaisuuksia sinne oppilailleni aion laatia. Pääsääntöisesti teetän kaikki kirjalliset työt isoon kirjoitelmavihkoon, mutta laajemmat projektityöt on kätevämpi laatia ja lukea sähköisesti. Haluan lopullisesti eroon epämääräisistä lippusista ja lappusista. Oppilaat onnistuvat usein hukkaamaan paperiset ohjelappunsakin, joten on hyvä, että kaikki työohjeet löytyvät samasta paikasta.

Onneksi on vielä pari viikkoa aikaa suunnitella ja mietiskellä ennen kuin tositoimet taas alkavat. Eihän tätä työtä oikeasti noilla härpäkkeillä tehdä, mutta kyllä ne kummasti piristävät ja tuovat vaihtelua työskentelytapoihin. Älytaulua saanen vielä muutaman vuoden odotella, mutta eiköhän sellainen joskus minun luokkaani ilmesty. Tänä syksynä palaan vielä tähän perinteiseen ympäristöön. Saas nähdä, joko tuo telkkari on viety kesän aikana pois.

Leave A Comment