Takaisin arkeen
Tänään oli ensimmäinen työpäivä. Aamulla en tuntenut sen kummemmin töihinpaluuahdistusta kuin -innostustakaan. Pää tuntui oikeastaan tyhjältä, oli seesteinen ja rauhallinen olo. Olin kerrankin levännyt ja palautunut kaikista työasioista. Pään tyhjyyskään ei pelottanut, sillä mahtuuhan tyhjään päähän paljon paremmin uusia ideoita kuin huolia ja murheita valmiiksi täynnä olevaan.
Koko kaupungin yhteisessä vesossa* oli mukava tunnelma. Tuntui hyvältä olla osa juuri tätä porukkaa. Kahdessatoista vuodessa ihmiset ovat tulleet tutuiksi. Se tuo turvallisuutta, näiden ihmisten kanssa yhteistyö sujuu.
Tänä syksynä aloitusveson puhujaksi oli kutsuttu Pekka Peura. Olen seurannut miehen uraa jo useita vuosia ja aloin itsekin noudattaa omatahtisen opiskelun mallia jo viisi vuotta sitten. Olen kirjoittanut omista kokemuksistani tässä blogissa (kts. esim. vuoden 2014 kirjoitukset). Pekka Peuran ajatuksiin voi tutustua myös esimerkiksi tästä.
Peuran luento herätteli juuri sopivasti. Kaikki salissa istujat eivät hänen ajatuksiaan ostaneet, osa mutinasta päätellen suorastaan vastusti niitä. Esim. väite, että kotiläksyt ovat oppimisen kannalta hyödyttömiä, tuntui monesta höpöpuheelta.
Minuun syvimmät jäljet jätti ajatus siitä, että opettajan ei tule koskaan aloittaa oppituntia. Oppilaat tulisi opettaa siihen, että he itse käynnistävät omat toimensa oppitunnin alussa. Asian oppiminen vie luonnollisesti aikaa ja jotkut oppivat siihen huomattavasti nopeammin kuin toiset. Suurin osa tämän asian hallitsee harjoittelun jälkeen, mutta toki on aina muutama sellainenkin oppilas, joka tarvitsee opettajan apua töiden aloittamiseen ja he toki apua saavat, jos opettajalla on aikaa kierrellä luokassa. Ilokseni hoksasin, että aika usein minun tuntini alkavat juuri näin eli oppilaat tulevat luokkaan, ottavat läppärit telineestä ja jatkavat edellisellä oppitunnilla kesken jäänyttä tehtävää. Tätä käytäntöä aion siis jatkaa tänäkin vuonna.
Toinen melkoista vastustusta herättävä väite oli arvioinnin epäoikeudenmukaisuudesta. Peura esitti tilastotietoja siitä, kuinka opettajien antamat arvosanat eivät kerro oppilaiden todellista taitotasoa. Peuran mukaan opettajien antamat arvosanat ovat täysin subjektiivisia eivätkä ne nykyisen käytännön mukaan voi ollakaan muuta, vaikka arvosanoille olisi laadittu millaiset sanalliset kriteerit. Tosi asia on, että joissakin kouluissa hyvän arvosanan eteen joutuu tekemään enemmän töitä kuin jossakin jopa saman kunnan toisessa koulussa.
Ajatus on todella häiritsevä, mutta valitettavasti se on totta. Oppilaan tai kenen tahansa henkilön osaamisen arvioiminen jollakin tietyllä numeroasteikolla on sekä yksipuolista että epäoikeudenmukaista. Huolestuttavinta on se, että esim. yhdeksäsluokkalaisten oppilaiden jatko-opintopaikat jaetaan näin epäoikeudenmukaisen systeemin perusteella.
Toki tietyissä tilanteissa yksilöitä täytyy voida laittaa järjestykseen heidän mitattujen tulostensa perusteella. Näin tehdään esim. urheilukilpailussa ja se on täysin reilua ja oikeudenmukaista. Mutta pitääkö koulussa tehtävän arvioinnin olla samanlaista? Ei kai nuorten oppimisen arvioinnissa kyse ole kilpailusta?
Opettajien tekemän arvioinnin tulisi olla sellaista, josta oppilas voisi ottaa opikseen, mitkä ovat hänen vahvuutensa ja mitä asioita hänen tulisi vielä kehittää. Siksi arvioinnin on oltava mahdollisimman monipuolista, jatkuvaa ja ohjaavaa. Vaikka voisimme tehdä kuinka hienoja standardoituja testejä, kirjallinen testi on vain yksi arviointitapa arviointitapojen joukossa. Sen lisäksi on opetettava oppilaat arvioimaan itseään, antamaan vertaispalautetta ja ottamaan vastaan esim. suullista ja sanallista palautetta opettajalta ja muuttamaan toimintatapojaan saamansa palautteen perusteella.
Koko kunnan veson päätteeksi kokoonnuimme vielä omalla koulullamme. Aineryhmässä pohdimme yhdessä seitsemäsluokkalaisten lähtötason testausta. Koulumme johtoryhmän tavoite tälle lukuvuodelle on oppimistulosten kehittymisen seuranta. Päätimme alkaa seurata systemaattisesti oppilaittemme luetunymmärtämistaitojen kehittymistä. Tästä kirjoitan jatkossa lisää.
*veso = suunnittelu- ja koulutuspäivä