Posted in Uncategorized
He aloittivat peruskoulutaipaleensa elokuussa 2002. He ovat sitä sukupolvea, joka on tottunut käyttämään sähköisiä viestimiä koko ikänsä, diginatiiveja. He ovat sitä sukupolvea, jonka oppimistulokset ovat tutkimusten mukaan heikentyneet viimeisten kymmenen vuoden aikana. He ovat sitä sukupolvea, joka tutkimusten mukaan koko maailman mittakaavassa käyttäytyy huonosti ja häiriköi tunneilla. Toisaalta juuri noin kymmenellä prosentilla tästä sukupolvesta on Opettaja-lehden (30.5.2011) mukaan ns. helikopterivanhemmat, jotka elävät lastensa menestyksen kautta jopa siinä määrin, että he soittelevat päättötodistusten jaon jälkeen vihaisia puheluita opettajille kritisoidakseen lastensa saamia huonoja arvosanoja.
Heidän on vaikea keskittyä tunneilla ja kuunnella, mutta he pitävät siitä, että he saavat työskennellä tietokoneella. Asioiden pänttääminen on tylsää, mutta jos opettaja onnistuu naamioimaan jonkun oppimistilanteen esim. tietokilpailuksi, he lähtevät innokaasti pohtimaan mm. sitä, mitä eroa on teoksen aiheella ja teemalla. He pitävät hyvistä tarinoista ja he jaksavat kuunnella vaikkapa Kalevalan tarinoita, jos opettaja osaa kertoa niistä tarpeeksi mielenkiintoisesti. He ovat itsekin hyviä tarinan kertojia, jos heille vain annetaan siihen aikaa ja mahdollisuuksia.
He eivät välttämättä kunnioita auktoriteettejä lainkaan isossa ryhmässä ollessaan, mutta he kuuntelevat nöyrästi, jos aikuisella on kerrankin aikaa puhutella heitä kahden kesken. Moitteilla ja nöyryytyksellä heidät saa käpertymään entistä enemmän kuoreensa, mutta kehumalla heitä voit yhtäkkiä todistaa ihmeitä. Tosin ne ihmeet ovat joskus niin pieniä ja joidenkin mielestä jopa itsestään selvyyksiä, että kaikessa kiireessä ne saattavat jäädä jopa huomaamatta.
Ihme, että oppilas kirjoittaa entisen kahden rivin sijaan kokonaisen sivullisen tekstiä. Ihme, että oppilas tulee joka päivä kouluun. Ihme, että seiskaluokan aikana jatkuvasti nahistelleen ja toisiaan kyräilleet nuoret hitsautuvat yhdeksännen luokan loppuun menneessä kiinteäksi ryhmäksi, jossa jokainen saa olla juuri sellainen kuin on. Ihme, että 200 nuorta tulee päättäjäispäivänä juhlasaliin, eikä yhdelläkään pojalla ole lippalakkia edes mukana.
Tänä keväänä he päättävät peruskoulunsa. He ovat hienoja, oman arvonsa tuntevia ja hyvin käyttäytyviä nuoria, kunhan heitä sellaisina vain muistetaan kohdella.
Onnea ja menestystä elämässä teille kaikille yhdeksäsluokkalaisille!