Lisää tilaa luovuudelle
AMK
- posted on
- No Comment
Kun irrottauduin sosiaalisesta mediasta helmikuussa 2021, jätin jäljelle ainoastaan LinkedIn-tilini. Ajattelin, että siellä voisin keskittyä keskustelemaan työelämään eli minulle tärkeistä aiheista kuten koulutuksesta. Koska päivitän epäsäännöllisen säännöllisesti myös tätä blogiani, ajattelin, että olisi mukava jakaa näitä kirjoituksia jollakin foorumilla.
Näiden noin parin vuoden aikana olen huomannut, että LinkedIn on samanlainen somefoorumi kuin ne, joista lähdin pois aikaisemmin. Vaikka siellä alkoi olla ilahduttavan paljon jo opetusalan ammattilaisia, aika usein virtaani ilmestyi raa’an henkilökohtaisia postauksia omista sairauksista tai shampanjalasikuvia milloin minkin henkilökohtaiseen elämään liittyvän asian juhlistamisesta. Koska itse en halua jakaa omaa yksityiselämääni sosiaalisessa mediassa, en myöskään mielelläni lue minulle täysin tuntemattomien ihmisten elämästä asioita, ellen sitten itse valitse lukea esim. jotakin aikakauslehden artikkelia tai blogitekstiä.
Tuollaiset postaukset ovat joko vähentyneet tai sitten onnistuin koulimaan algoritmin niin, että nykyisin virrassani näkyi enemmän työelämään liittyviä keskustelun aloituksia. Jatkoin itsekin ajankohtaisten artikkelien jakamista eikä minun tavoitteeni koskaan ollut saavuttaa omille päivityksilleni maksimaalista näkyvyyttä. Ymmärrän, että joillekuille LinkedIn on tapa tavoittaa uusia asiakkaita ja ehkä siksi minusta alkoi tuntua, että olen tahtomattani sellaisilla markkinoilla, joilla en oikeasti haluaisi olla. Toki silmänsä ja korvansa voi sulkea ja kulkea omissa ajatuksissaan keskellä markkinatoriakin, mutta miksi en kulkisi mielummin metsässä tai autiolla hiekkatiellä, jos en halua tulla häirityksi.
Minusta on mukavaa vaihtaa ajatuksia samanhenkisten ihmisten kanssa ja käydä leppoisaa keskustelua. Osaan toki kirjoittaa kärkevästi ja osaan perustella kantani, mutta vapaa-aikaani en halua käyttää turhanpäiväiseen sanailuun keskusteluissa, jotka eivät oikeasti johda mihinkään. Olisin halunnut keskustella opetuksesta ja opettamisesta sellaisten ihmisten kanssa, joilla on kokemusta ja näkemystä opetusalan asioihin, mutta en missään nimessä halua käyttää vapaa-aikaani siihen, että perustelen omia näkemyksiäni ihmisille, joilla on jokin vahva oma näkemys asiasta, mutta ei ajantasaista tietoa tai kokemusta. Kun huomasin, että tällaisten ihmisten kommetointi sai minussa adrenaalitason nousemaan ja minulle tuli fyysisesti paha olo, se oli merkki siitä, että oli aika sulkea tämäkin sometili.
Se, että syyslomaviikon viimeisenä iltana päädyin tähän ratkaisuun, on kahden viisaan ja rohkean nuoren naisen ansiota. Kuuntelin sunnuntaiaamuna Mahadura & Özberkan -podcastin viimeisen jakson, jossa oli vieraana Fatima Verwijnen ja Pazilaiti Simayijang. He keskustelivat siitä, kuinka he olivat aikoinaan olleet someaktivisteja ja kuinka uuvuttavaa tuo jatkuva taistelu oli ollut, koska maailma ei muuttunutkaan silmänräpäyksessä vaikka kuinka ”blaastasi” joka kanavalla ja kävi tiukkoja keskusteluja Twitterissä kemijärveläisten Penttien kanssa. Somekanavissa käytyjen taistelujen sijaan kumpikin on keskittynyt nykyään konkreettiseen tekemiseen ja vaikuttamiseen omaa hyvinvointiaan unohtamatta.
Asia on juurikin näin. Minäkään en usko, että opettajan ammatin arvostus nousee yhtään sen korkeammaksi, vaikka minä kuinka siitä omiin näkemyksiini perustuen kirjoittelisin somekanavilla ja yrittäisin kumota markkinointipäälliköiden tai insinöörien näkemyksiä uusimmasta perusopetuksen opetussuunnitelmasta. Kaikki se aika, jonka käytän turhanpäiväisiin somekeskusteluihin ja niiden seuraamiseen, on pois jostakin muusta tekemisestä, jolla voisin vaikuttaa sekä omaan että lähiyhteisöni hyvinvointiin.
Ennen kaikkea haluan lisää tilaa luovuudelle. Ja siksi aion käyttää entistä enemmän aikaa hyvän kirjallisuuden lukemiseen, itseni sivistämiseen sekä kirjoittamiseen. Siksi jatkan edelleen tämänkin blogin päivittämistä, vaikka jatkossa en jaakaan tekstejäni enää missään somekanavilla.
