• Share on Facebook.
• Share on Twitter.
• Share on LinkedIn

Olen lukenut ja kuunnellut tänä vuonna jo yli 40 teosta. Lista noista teoksista löytyy täältä. Sieltä löytyvät kaikki lukemani / kuuntelemani teokset vuodesta 2014.

Minulla oli aikaisemmin tapana jakaa lukemani kirjat sosiaalisessa mediassa, lähinnä Instagramissa ja Twitterissä. Sain itsekin usein hyviä lukuvinkkejä somesta, mutta kotona olevista kirjapinoista päätellen ja e-kirjapalvelun kirjalistaa katsomalla huomaa, että ihan riittävästi löydän luettavaa ja kuunneltavaa ihan itsekin.

Kun lukee paljon, on oikeastaan tottunut siihen, että moni teos on sisällöltään ja kieleltään melko keskinkertainen. Todella harvoin jätän mitään kirjaa kesken, vaikka en olisi kovin innostunutkaan siitä. Siksi on erityisen ilahduttavaa, kun löytää sellaisen teoksen, joka todella sykähdyttää ja herättää tunteita.

Minulla on ollut onni lukea ja kuunnella nyt kaksi sellaista teosta peräkkäin. Löysin Maritta Lintusen romaanin Kirjeitä Suolavuonolta työpaikkakuntani kirjaston tyrkkyhyllystä. Olin lukenut teoksesta aikaisemmin ja siksi poimin sen kirjarivistä käteeni. Se tuntui sopivan kokoiselta, sivuja oli noin 250. Nykyään monet romaanit ovat liian paksuja ja arastelen aloittaa sellaisen lukemista, koska pelkään jumittuvani siihen liian pitkäksi aikaa. Lintusen romaani vaikutti nopeasti luettavalta. Luin toki myös kirjan takakannen, jossa teosta luonnehdittiin ’runollisesti kirjoitetuksi romaaniksi syyllisyydesta, riippuvuudesta ja hiljaisuuden kaipuusta’. Se kuulosti hyvältä, ja kun selailin sitä hetken ja huomasin, että romaani todellakin sisältää kirjeitä, päätin lainata teoksen.

Ihastuin teoksen kieleen, miljööseen ja varsinkin sen päähenkilöön, erakoituneeseen akustiikkasuunnittelija Sigvaldiin, joka kirjoitteli perinteisellä musteella kirjeitä vanhalle ystävälleen Olafille. Ihana, samaistuttava tyyppi. Aluksi toinen romaanissa esiintyvä henkilö, kreikkalainen Ariana, tuntui irralliselta ja oudolta, kunnes tutustuin häneenkin paremmin. Kolmas henkilö, Sigvaldin Oslossa asuva ystävä Olaf näytteli myös merkittävää osaa tässä taitavasti sommitellussa esityksessä. Lintunen vei lukijansa sekä Norjan vuonoille että Kreikan aurinkoon. Ja kuten hyvän kirjan aina, suljin tämänkin kyyneleet silmissä. Kaunis, koskettava tarina!

Osallistuin maaliskuun lopussa Valkeakosken kirjaston järjestämään etäluentotilaisuuteen, jossa Juha Hurme kertoi tulevista töistään. Siinä samalla hän tuli maininneeksi Sally Salmisen teoksen Katrina, jonka hän oli jokin aika sitten suomentanut. En ollut koskaan kuullutkaan teoksesta ja etsin sen välittömästi käyttämästäni e-kirjapalvelusta. Aloin kuunnella sitä ja jäin välittömästi koukkuun.

Romaani kertoo Pohjanmaalta kotoisin olevasta Katrina, riuskasta ja kauniista suomalaistytöstä, joka rakastuu ahvenmaalaiseen merimieheen, nai hänet ja muuttaa hänen luokseen eräälle Ahvenanmeren saarelle. Mutta perillä paljastuukin, että Johan ei asukaan hienossa huvilassa, jossa on valkoinen parveke ja jonka pihassa kasvaa omenapuita, vaan hän onkin erään piikalikan avioton poika, joka on vuosikaudet asustellut yksinään vaatimattomassa torpassa. Katrina nielee pettymyksensä ja päättää asettua uuteen elämäänsä.

Hänen ja Johanin tarina on ehkä kaunein lukemani parisuhdetarina ja kykenin samaistumaan Katrinaan ja hänen tunteisiinsa ja ajatuksiinsa täysin. Salmisen teos on yhtä merkittävä perhetarina ja ajankuvaus kuin Linnan Täällä Pohjantähden alla. Nämä henkilöt kulkevat mukanani varmasti ikuisesti, niin vahvasti eläydyin heidän tarinaansa enkä muista, milloin olisin viimeksi itkenyt niin paljon kuin tätä teosta kuunnellessani.

Seuraavaksi ajattelin kuunnella Lintusen uusimman romaanin Boriksen lapset. Minun on myös ehdottomasti luettava koko Anni Blomqvistin Myrskyluoto-sarja, koska en ole sitä vielä tähän mennessä lukenut.