Suorittamista vai tekemisen meininkiä?
AMK
- posted on
- No Comment
Rosanna Vanhamäki tuo mielipidekirjoituksessaan (HS 18.2. 2022) julki huolensa nuorten jaksamisesta. Hän on huolissaan siitä, että peruskoulu vaatii oppilailtaan jatkuvaa suorittamista ja paineensietokykyä. Heti lukukauden aluksi jokainen opettaja kertoo arviointiperusteensa ja jatkuvan arvioinnin periaatteesta. Vaikka kokeiden määrä on rajattu kolmeen kokeeseen viikossa, sekin tuntuu Vanhalakasta kohtuuttomalta. Koulunkäynnistä on tullut jatkuvaa suorittamista eikä Vanhalakka ole ajatuksineen yksin. Samaa mieltä ovat myös monet hänen tuntemansa oppilaat ja opettajatkin.
Kirjoitin joulun alla suomen kielen ja kirjallisuus -oppiaineen arvioinnista. Opetussuunnitelmassa on päättöarviointia varten 17 erilaista kriteeriä. Jos oppilas opiskelee lukuvuoden aikana esimerkiksi 16 eri oppiainetta, joissa jokaisessa on keskimäärin 15 erilaista arviointikriteeriä, oppilaan on lukuvuoden aikana tavalla tai toisella annettava ainakin 240 näyttöä, jotta hänelle voidaan antaa opetussuunnitelman mukainen päättöarvosana. Kun lukuvuodessa on yhteensä 38 viikkoa, oppilaan pitäisi kyetä joka viikko antamaan osaamisestaan keskimäärin yli kuusi näyttöä. Ei siis ihme, että oppilaalle tulee tunne, että häntä ja hänen suorituksiaan arvioidaan jatkuvasti.
Ei ihme, että kiitettävää arvosanaa tavoittelevaa oppilasta ahdistaa.
Ei ihme, että tunnollisia opettajia ahdistaa.
Eikä tilannetta helpota yhtään, että joka kevät lehdissä kirjoitetaan siitä, kuinka epätasa-arvoista arviointi on ja kuinka samalla osaamisella voi saada niin kovin erilaisia numeroita koulusta ja alueesta riippuen. Ja senpä vuoksi opettajat lukevat entistä huolellisemmin opetussuunnitelmaa ja pitävät entistä tarkemmin huolta siitä, että jokaisesta arviointikriteeristä on näyttöjä, että kukaan ei pääse ainakaan heitä syyttämään vääränlaisesta arvioinnista.
On siis täysin perusteltua, että peruskoulun oppilaat joutuvat joka viikko antamaan näyttöjä osaamisestaan Tietenkään nuo kaikki näytöt eivät ole kokeita, vaan ihan tavallisia tunneilla teetettäviä harjoituksia. Ne voivat olla yksin tehtyjä tehtäviä, ryhmätöitä, keskusteluita, esityksiä tai läksynkuulusteluja. Niitä varten voi joutua lukemaan kirjoja tai oppikirjan kappaleita tai etsimään tietoa netistä. Jos tehtäviä ei ehdi tunnilla valmiiksi, ne joutuu tekemään valmiiksi kotona.
Kuitenkaan Vanhalakka ei purnaa siitä, että koulussa joutuu oppitunneilla tekemään paljon asioita vaan hän nimenomaan arvostelee jokaviikkoista kokeiden pitämistä ja jatkuvaa arvioinnista puhumista.
Mitä jos puhumisen ja suorittamisen sijasta koulussa keskityttäisiinkin vain oppimiseen eli asioiden harjoitteluun ja tekemiseen. Seuraavissa postauksissani kerron siitä, kuinka olen tätä asiaa omassa työssäni yrittänyt ratkaista.
