Kilpailukykymme vaatii laadukasta sote-elämää

Lukioikäiset nuoret ovat uupuneempia kuin vanhempansa, uutisoi YLE 22.11.2017. Aikuisväestö sinnittelee työpaikoillaan jaksamisensa äärirajoilla. Myös moni yrittäjä palaa loppuun kohtuuttoman  työmääränsä vuoksi  (Kauppalehti 1.11.2017)
Työuupumus on sanana harhaanjohtava, sillä uupuminen itsessään ei yleensä johdu suoranaisesti työstä tai opiskelusta vaan elämäntilanteen kokonaiskuormittavuudesta.  Koska me elämme ryhmissä ja suurimmalla osalla meistä on perhe ja ystäviä, myös heidän hyvinvointinsa vaikuttaa omaan työkykyymme. Jos läheisemme sairastuu, me yritämme parhaamme mukaan selviytyä sekä töistämme että huolehtia läheisemme tarpeista. Usein se onnistuukin, mikäli tilanne on väliaikainen. Jos tilanne pitkittyy emmekä kykene keventämään esim. työtaakkaamme, loppuunpalaminen on lähes väistämätöntä. 
Sosiaali- ja terveyspalvelut tukevat jokapäiväistä elämäämme ja ylläpitävät toimintakykyämme. Kun elämä sujuu vastoinkäymisittä, sitä ei välttämättä edes tule huomanneeksi. Osa katsoo tarvitsevansa sote-palveluita ainoastaan silloin, kun he itse sairastuvat ja tarvitsevat sairaslomalapun työnantajaansa varten. 
Suurimmalle osalle meistä sote-elämä on normaalia arkea. Me viemme lapsemme neuvolaan ja kouluterveydenhoitajalle. Voimme saada apua tarvittaessa myös koulukuraattoreilta tai koulupsykologilta ja voimme hyödyntää perheneuvoloiden palveluita. Akuuteissa tapauksissa saamme apua lasten- ja nuorten poliklinikoilta. Kun vanhempamme ikääntyvät, joudumme ehkä hankkimaan heille palveluita kotiin tai järjestää heille tuetun asumisen paikan. Kuka tahansa meistä voi sairastua ja tarvita erikoissairaanhoitoa. Elämässämme saattaa tapahtuu kriisejä, joihin emme ole osanneet varautua ja tarvitsemme aikaa ja apua päästäksemme niistä yli. Näissä kaikissa tapauksissa toimivat ja saavutettavissa olevat sosiaali- ja terveyspalvelut ovat tarpeen ja näitä tilanteita varten ne myös pitää olla kaikille yhdenveroisesti saatavilla. 
Toivoisinkin, että työuupumuksesta ja koululaisten väsymyksestä puhuttaessa keskityttäisiin enemmän elämän kokonaiskuormittavuuteen. Lukiolaisen opiskelu saattaa takuta sen vuoksi, että perheellä on syystä tai toisesta taloudellisia vaikeuksia eikä nuorella ole varaa hankkia kaikkia oppikirjoja. Voi olla, että nuorella itsellään on jokin krooninen sairaus, joka alentaa hänen toimintakykyään. Väsynyt työntekijä ei jaksa entiseen tapaan panostaa työtehtäviinsä, koska hänen pitää huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Innokas ja työtään rakastava yrittäjä ei pysty hoitamaan kaikkia lupaamiaan tilauksiaan, koska hänen puolisonsa on saattohoidossa tai hän on itse valmistautumassa syöpäleikkaukseen. 
Kun mietimme miten koulutusta ja työelämää tulisi kehittää, emme koskaan voi luoda toimivaa systeemiä, jos emme ota huomioon elämän moninaisuutta ja kaikkia siihen liittyviä haasteita. Jos edelleen sinnikkäästi yritämme kehittää sellaisia toimintamalleja, jotka on suunniteltu ihmisille, jotka eivät koskaan kohtaa yllämainittuja kriisejä elämässään, me tulemme luoneeksi systeemin, joka ei vastaa arkielämän tarpeita. 
On ymmärrettävää, että päättäjämme haluavat luoda visioissaan vahvojen yksilöiden yhteiskunnan. On totta, että me tarvitsemme jatkossa lisää osaamista ja tekijöitä, jotka pitävät yllä kilpailukykyämme, jotta voimme jatkossakin tuottaa tasokkaita sosiaali- ja terveyspalveluita kaikille kansalaisillemme. Mutta valitettava tosi asia on, että jos nyt emme riittävän ajoissa pidä huolta siitä, että yhä useampi meistä pysyy työ- ja toiminkykyisenä, tuo vahvojen yksilöiden joukko on uhkaavasti hupenemassa. 

Leave A Comment