Oletko aikaepärealisti?

Millaista elämää kuvittelet eläväsi? Millaisiin asioihin haluat käyttää aikaasi?

Vielä jokin aika sitten kuvittelin, että käyn töiden jälkeen vähintään pari kertaa viikossa kuntosalilla. Kotona rentoudun lukemalla kirjoja ja selailemalla sisustus- ja ruuanlaittolehtiä. Iltaisin istun sohvalla ja teen käsitöitä. Muutaman kerran kuussa kuvaan ja editoin uuden videopostauksen omalle YouTube-kanavalleni.

Tai niin minä ilmeisesti kuvittelen tekeväni siitä päätellen, mistä kaikesta olin valmis maksamaan kuukausittain.

Luin  Kodin Kuvalehdestä (24.11.2018) Sanna Ala-Seppälän kirjoittaman artikkelin aikaoptimisteista, jotka yliohjelmoivat arkensa ja lomansa. He suunnittelevat tekevänsä asioita, mutta joutuvat kerta toisensa jälkeen huomaamaan, että he ovat varanneet niihin aivan liian vähän aikaa. Siksi he ovat jatkuvasti myöhässä ja joutuvat säätämään ja sumplimaan aikataulujaan päivittäin. Koko ajan heillä on kiire ja vaikka asiat tulisikin tehtyä, koskaan heillä ei ole aikaa pysähtyä ja nauttia aikaansaannoksistaan. Jutussa haastateltu työyhteisötaitojen valmentana Minna Rasila kutsui aikaoptimisteja termillä aikaepärealisti, sillä näillä henkilöillä on epärealistinen käsitys siitä, mihin kaikkeen heidän aikansa todellisuudessa riittää.

Minä olen juuri tuollainen aikaepärealisti. Juuri nyt, kun olen suunnittelemassa tulevaa lukuvuotta, minun on oikeasti mietittävä, mihin kaikkeen minulla ja oppilaillani on aikaa. Suunnittelukin on aikaa vievää puuhaa. Ei opettajakaan voi oppia uusia asioita, ellei hänellä ole aikaa perehtyä niihin. Täytyy karsia ja keskittyä oleelliseen.

Tällä hetkellä unelmaelämääni eivät kuulu kuntosalijäsenyys eikä videoiden editointi. Novita-lehti minulle edelleen tulee. Siitä en aio luopua, sillä käsitöiden tekeminen on hyvä tapa harjoitella keskittymistä ja rauhoittumista. Toivottavasti niiden tekemiseen jää arjessa aikaa.

Leave A Comment